tiistai 14. toukokuuta 2013

Kuluttaja on kuningas

Valmismatkalain mukaan valmismatka on etukäteen järjestetty matkailupalveluiden (kotimaassa tai ulkomailla) yhdistelmä, joka sisältää vähintään yhden kuljetuksen ja/tai majoituksen ja muun matkailupalvelun (muu kuin majoitukseen tai kuljetukseen liittyvä oheispalvelu).Kuluttajavirasto ylläpitää rekisteriä Suomessa toimivista valmismatkaliikkeen harjoittajista. Lain noudattamista valvoo Kuluttajavirasto yhdessä aluehallintovirastojen ja poliisiviranomaisten kanssa.

Kuluttajansuojalakia sovelletaan kulutushyödykkeiden tarjontaan, myyntiin ja muuhun markkinointiin, joka tapahtuu elinkeinonharjoittajilta kuluttajille. Kuluttajansuojalaki on valtaosaltaan pakottavaa lainsäädäntöä. Kuluttajansuoja- tai muun pakottavan lain vastainen ehto on näin ollen mitätön. Kuluttajansuojalain mukaan elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää sopimusehtoa, jota hyödykkeen hinta ja muut seikat huomioon ottaen on pidettävä kuluttajien kannalta kohtuuttomana.

"Etämyynnissä myyjä eivätkä ostaja ole yhtä aikaa paikalla tehtäessä sopimusta. Ostajalla ei ole tilaisuutta tutustua tuotteeseen ennen kaupan tekemistä. Etämyyntiä ovat esimerkiksi postimyynti, puhelinmyynti ja nettikauppa. Etämyyntiä koskevia säädöksiä ei sovelleta esimerkiksi kiinteistöjen, lomaosakkeiden tai arvopapereiden kauppaan. Huutokauppaan etämyyntisäännöksiä sovelletaan vain, jos huutokauppaan voidaan osallistua pelkästään puhelimen tai internetin välityksellä." http://www.kuluttajaliitto.fi/teemat/kuluttajan_oikeudet/kotimyynti_ja_etamyynti

Suomessa verkkokaupan tietosuojausta säädetään tietosuojalainsäädännössä, kuten henkilötiedoissa sekä sähköisen viestinnän tietosuojalaissa.Tietosuojalla tarkoitetaan henkilötietojen käsittelyä verkkokauppa-asioinnin ja prosessin yhteydessä tavalla, joka suojaa henkilön yksityiselämää ja yksityisiksi määriteltyjä tietoja (privacy).

Yritysten välisessä kaupassa sopimusvapaus tarkoittaa sitä, että osapuolet voivat vapaasti päättää sopimuksiensa oikeuksista ja velvollisuuksista. Muotovapaus tarkoittaa sitä, että laki ei määrää sopimuksen muotoa vaan yritykset voivat tehdä sopimuksensa parhaimmaksi katsomallaan tavalla – sähköisesti, kirjallisesti tai suullisesti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti